Mets Mühiseb

Ostin kierrätyskeskukselta Artur Rinteen levyn 50 sentillä. Soundit olivat huonot eikä musiikkikaan oikein kolahda. Sinänsä kyllä vilpittömän kuuloista menoa. Virolaista laulelmaa vuosilta 1929-1960. Julkaistu kuululla Melodija-levymerkillä. Ulkona lumi tursottaa 45 asteen kulmassa. Bussit päästelevät itään ja länteen mummojen hiipiessä niska kyyryssä seinien vierustoja. Mitä haluan tällä kaikella sanoa? En mitään.

Sitä kai, että kaikki rehabilitoidaan ja uudelleenarvioidaan kun tapahtuneesta on kulunut sopivan tuntuinen sykli. Otetaanpa esimerkiksi Daryl Hall ja John Oates, tuo pituusepäkesko popduo 80-luvun synkiltä vuosilta. Heidän musiikkinsa on kasvanut taiteellista arvoa helvetisti, joidenkin mielestä ainakin.

Ja räppärit sanovat: "Don't touch my Phil Collins records".

Outoa.

Miten nuo bussit ja mummot sitten tähän liittyvät? Eivät mitenkään. Mutta 25 vuoden päästä tämäkin kirjoitus rehabilitoidaan ja uudelleenarvioidaan, jolloin ihmiset ymmärtävät maagisrealistisen yhteyden käsittelemieni asioiden välillä.

Ja viimeinkin ymmärtävät minut neroksi.