Vaikka olisi oikeasti sairas, töistä poissaolo tuntuu aina jos nyt ei rikokselta niin väärältä kuitenkin. Se on varmaan sitä luterilaista moraalia ja nöyryyttä. Perkele kun siitä pääsisi eroon.
Muutenkin on syyllinen olo, kun tutut ihmiset ovat saaneet ihmeellisiä syytöspurkauksia. Vaikka itse en ole tehnyt mitään väärää. Se tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja aiheuttaa verenpaineen nousua. Miksi pitää tuntea syyllisyyttä jostain, mitä ei ole tehnyt? Onko se se tunne, että olisi voinut tehdä niin?
Jos miettii, mitkä kaikki paikat alkaa prakata jo tässä suhteellisen nuoressa iässä, ihmettelee miten sitkeä ihminen on pysymään hengissä ja toimintakykyisenä. Selkä, silmät, aivot, korvat, keuhkot.... Voi Luojani, kuinka kiitollinen olenkaan jokaisesta elinvuodesta! (Joh. 4: 15)
Kolmekymmentäneljä vuotta on aika lähellä suomalaisen miehen keskimääräisen eliniän puoliväliä. Olisiko aika tehdä väliarvio? Miksi minä olen saatana tällainen? Miksi muut eivät ole? Kuka söi lautaseltani? Miksi on haapoja? Kuka on Kalevi Haapoja? Miksi porvarihallitus? Milloin minusta tulee onnellinen? Milloin lähtee junia Turkuun?
Äh. Laitetaan väliarvion ajaksi optimistisesti 50 vuotta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment