Still raining, still dreaming

joo. joo-o. joo-oo-oo. joo.

joo.

just joo.

hietalahden torin reunassa möllöttävä kauppahalli surisee yötä päivää, ja minä haluaisin tarkkaan tietää mistä se surina johtuu. sillä joka päivä töistä lähtiessäni tuo surina kiinnittää huomiota. mutta jos tietäisin, mistä surina johtuu, olisin luultavasti pettynyt.

ja kolme pistettä...

jimi hendrixin viehätys johtuu muuten mielestäni siitä (koska sitähän te olette kaikki nämä välipäivät miettineet), että sen levyiltä kuulee virheet. sehän on kitarajumala herranjestas, nykypäivänä käsitys jonkun alan jumalasta on virheettömyys, mutta perkele, hendrix on jumala juuri siksi, että se on hyvä mutta mokailee. ja ne mokatkin on siistejä. on unohdettu, että hienointa on ainutkertaisuus, ei se että joku asia on sileä ja virheetön.

ainutkertaisuus. tapahtuu vain kerran.

(jimi hendrix: "still raining, still dreaming")

parrakas lapsi

miltä näyttää yksivuotias mies, joka on omatoimisesti syönyt suklaapuuroa päiväkodin välipalalla? helvetin hupaisalta tietysti. nopein tapa kasvattaa parta nääs.

Blackie Lawless

voiko siitä tosiaan olla jo 23 vuotta, kun blackie lawless nussi kuin peto? mitähän hän nykyisin tekee vapaa-ajallaan? hyväilee kuin tuberkkelin riuduttama nenäapina? nylkyttää kuin vanhus? no, dominator-levy vuodelta 2006 ei ollut hullumpaa kamaa. kuulosti ihan... w.a.s.p.ilta.

jotain siinä on. w.a.s.p., varhaisteiniyden huippukiihottava nahkaonnela. kiss & w.a.s.p., mitä muuta sitä 11-vuotias kuopiolaispoika olisi muka kaivannut. ei niin yhtään mitään (paitsi ruokaa, juomaa, vanhempien huolenpitoa, kodin, unelmia, kavereita, koulutusta, vaatteita, huomiota, turvaa, sukulaisia, karkkirahaa ja helvetin ärsyttävän pikkusiskon (silloin ärsyttävä, ei enää)).

etsintäkuulutus

kurahousut, kurahanskat ja villahousut. räkä nenän syrjässä ja uutta muhii. kengät väärissä jaloissa, puhe sammaltavaa, nähty viimeksi kontulan essolla tiistai-iltana. 1-3 -vuotias, vaarallinen. haisee mahdollisesti ulosteelta. saattaa kantaa mukanaan tiivitaavi-laukkua. sai mukaansa huomattavan summan rahaa.

kes

harpo marx sai lukuisia sydänkohtauksia eikä kuollut. tai kuoli lopulta, mutta se ei kuulu tähän. mikä sitten kuuluu? kenties se, että

Liikanimi

Etuleima-Karlsson oli saanut liikanimensä hämmentävän genitaalionnettomuuden seurauksena. Mutta tämä juttu ei kerro hänestä, vaan muuan Eriksson-nimisestä miehestä, joka tunnettiin myös nimellä Keskivinkura. Mistä tuo liikanimi sai alkunsa? En tiedä. Joten siirrytäänpä seuraamaan muuan Isaksson-nimistä naista, jota haukuttiin koulussa Ihanpaska-Isakssoniksi. Tuo nainen...

Perusvarsi-Persson oli tunnetun kokomuusvaikuttajan pikkuserkku, mutta muuta sanottavaa vikaa hänessä ei ollut. Tosin hän oli kuollut, mutta hänen ystävänsä ottivat tästä huolimatta Perssonin mukaan jääkiekko-otteluihin ja konsertteihin. Mutta seuratkaamme hetkisen, miksi Nisä-Nilsson itkee nakkikioskilla. Niin, miksi?

arvostaa

tai ehkä arvostaa on vähän väärä sana.

krapula

eilen olimme tavastialla johannan suuresti ihaileman pmmp-yhtyeen konsertissa. musiikillinen anti oli monenkin mielestä ehtoisa, itse keskityin lähinnä ihailemaan laulustemmojen perfektionistista toteutusta. hienosti laulettu, vaikka sinällään ei yhtye sydämeni klitorista lipaisekaan.

tuopponenkin siinä meni poikineen. no helvetti, saa kai sitä nyt.

suomen lippu liehuu tuolla, en ymmärrä syytä. varmaan kimi räikkönen on ajanut kovasti. yritän nyt sanoa seuraavan kimi räikkösen äänellä, nasaalin innottomasti puristaen: pitäkää lippunne perkele. mä meen muualle.

jyrki kataisen naama ja ääni houkuttavat tirvaisemaan vastapalloon. puhumattakaan sen 14-vuotiaan kauppakouluklopin ulkoaopetelluista uusliberalistifraaseista. SAATANA! silti arvostan enemmän oikeistolaista joka tunnustaa olevansa oikeistolainen, kuin oikeistolaista joka teeskentelee olevansa vasemmistolainen. kuuleeko demarit? ei.

sunnuntai on vaalipäivä.

Kukaus

jalanjälkien seassa kulkeutuu pissaa rappukäytävään. matto rullautuu ihan vähän reunasta, rispaantuneet lahkeet. hissi kolahtaa niin hiljaa nykäistessään liikkeelle, että tiedän sen lähtevän kahdeksannesta. vasen sierain, sisäseinämä, puhtaaksi vielä ennen hissin saapumista, kröhöm, kävikö ulko-ovi, voi ei, se naapuri jonka kanssa ei keksi hississä puhumista, vaivaantunutta tuijottelua latteuksilla kyllä se siitä niinhän ne muutkin.

järvisen jälkeen väärälä rautiainen, tämä käytävä oli tässä jo ennen syntymääni niinkuin tuo mummokin, jonka naamasta saisi aika hyvän päiväpeiton. sisäpihan lumia on enää vähän, joku tupakoi sen haistaa selvästi miksi ne eivät.

valo käy levolle tuon talon katolle, sinne se laskostuu, tuuli on tehnyt puiden kanssa rauhan.

ja paskat

kyöstin kulli kukersi känsäisessä kourassa. lasti luirahti ladon lankuille lankeemuksen lopuksi. mikä mahtoi miehen manata moiseen menoon? nainen navetassa? ometan oudot odöörit? paskan pussahdus piha-aukean piukeimman palkollisen peräaukosta? raastava rivous riudutti ronskin runkkarin. siinä sitä sitten syyllistyttiin.

Crosby, Stills, Nash & Youngin Deja Vun b-puoli

Kauneinta musiikkia maailmassa? Tällä hetkellä tuntuu siltä. Kuuntelepa Country girl tai Our house. Huh.

Sitten muihin asioihin.

Windows kaatui, kaikki katosi koneelta. Jouduin aloittamaan alusta. Se, mitä jäi jäljelle cd-levyille nousi tunnearvossa 4,8 nano-herbertiä (tiedostojen tuhoutumisen aiheuttaman henkisen kasvun ja kompensaation mittayksikkö, kehitellyt Binjamin Herbert, Ruanda 1984). Herbert on eksponentiaalinen asteikko, joten melko mittavasta arvonnoususta on kyse.

Binjamin Herbert syntyi Irlannin Corkissa 1939. Siitä huolimatta hän oli älykäs poika, joka käytti kaiken vapaa-aikansa onaniaan. Loput Herbert käytti henkisten voimavarojensa ja tietokoneiden kovalevyjen tutkimiseen.

Vuonna 1977 Herbert muutti Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin. Hän rakastui paikalliseen paimentolaistyttöön jonka nimeä, Ararara'tt M'Bongou Suleimanoglu Pytttttttttttschs van Rosenhofer Memebombom, en käy tässä mainitsemaan. Herbert muutti asumaan tytön kanssa jättimäiseen lannasta tehtyyn tietokoneeseen, joka kuitenkin tuhoutui Ruandan suuressa metsäpalossa syksyllä 1984.

Syntyi nano-herbert.

Asiasta kiinnostuneet voivat perehtyä aiheeseen syvemmin osoitteessa:
http://www.gov.rw/

Ranking

1. perjantai
2. lauantai
3. torstai
4. sunnuntai
5. keskiviikko
6. tiistai
7. maanantai

P. Diddy

P. Diddy on isäntäväkeensä kiintyvä eikä välttämättä välitä vieraista, tai suhtautuu niihin pidättyvästi. Se on myös suhteellisen itsepäinen ja jotkin yksilöt omaavat vielä taisteluvietin, joten kaikki rodunedustajat eivät tule toimeen samaa sukupuolta olevien P. Diddyjen kanssa. Se tarvitseekin määrätietoisen kasvatuksen, eikä mielestäni varsinkaan uros sovi ensimmäiseksi P. Diddyksi.

Yleensä P. Diddystä esiintyvät kuvat ovat pennuista jotka kasvaessaan suoristuvat. Aikuisella P. Diddyllä ei saa olla liikaa nahkaa ja poimuja. Normaali terve P. Diddy ei kaipaa mitään erityistoimenpiteitä hoidon suhteen. Lisätietoja P. Diddystä löytyy Suomen P. Diddy-harrastajien nettisivuilta.

Puuäiti

Els Brönbrör ei koskaan ehtinyt nähdä äitiään, sillä tämä kuoli Elsin isosiskon synnytyksessä. Els kaipasi äitiä kuitenkin niin paljon, että rakensi itselleen sellaisen puusta. Mitkä sitten ovat tällaisen äidin edut ja haitat? Els Brönbrör kertoo: "Periaatteessa perinteinen lihaäiti ja puuäiti ovat aivan samanlaisia. Eroja löytyy nyansseista; puinen äiti ei pahemmin puhele, halkeilee, saattaa kastuessaan haista ja syttyy helposti palamaan. Toisaalta lihaäidille tyypillistä narisevaa, korviasärkevää ääntelyä ei puuäidillä esiinny."

Brönbrör on perustanut pienen verstaan Keravalle, ja äitejä syntyy kahdeksan kuukaudessa. Kaikki kiinnostuneet voivat ottaa yhteyden Els Brönbröriin telepaattisesti (alkuun Keravan suunta). "Täällä Keravalla on tapana sanoa, että on turha vittuilla kun saatanan puuäiti paskoo housuissa", keventää Brönbrör lopuksi.

Sananen loppuviikoksi

Yhäti jatkuvassa, horjuvassa vaelluksessani elämän tarkoituksen ja merkityksellisyyden löytämiseksi olen tullut seuraaviin johtopäätöksiin:

1) elämä on.
2) luulisin.
3) minua niin pelottaa.

Eipä näillä eväillä pötkitä 644 metriä pitemmälle, talon itäiseltä nurkalta mitattuna. Alepa, Lapin bar, työpaikka, junaradan viereinen keväthomeinen koiranuloste. Mikä siinä on perkele. Mitäs jos tempaisisi irtioton kaikesta, myisi irtaimiston ja hiukset ja lähtisi mualimalle. Mutta eihän itseään pääse pakoon, sanoisi Matti Klinge. Ja kerrankin, lo and behold, Klinge on oikeassa.

Rupeaisi guruksi. Purkittaisi ahdistuksensa ja alkaisi kaupitella valona. Hitto. Now there's a thought.

Mets Mühiseb

Ostin kierrätyskeskukselta Artur Rinteen levyn 50 sentillä. Soundit olivat huonot eikä musiikkikaan oikein kolahda. Sinänsä kyllä vilpittömän kuuloista menoa. Virolaista laulelmaa vuosilta 1929-1960. Julkaistu kuululla Melodija-levymerkillä. Ulkona lumi tursottaa 45 asteen kulmassa. Bussit päästelevät itään ja länteen mummojen hiipiessä niska kyyryssä seinien vierustoja. Mitä haluan tällä kaikella sanoa? En mitään.

Sitä kai, että kaikki rehabilitoidaan ja uudelleenarvioidaan kun tapahtuneesta on kulunut sopivan tuntuinen sykli. Otetaanpa esimerkiksi Daryl Hall ja John Oates, tuo pituusepäkesko popduo 80-luvun synkiltä vuosilta. Heidän musiikkinsa on kasvanut taiteellista arvoa helvetisti, joidenkin mielestä ainakin.

Ja räppärit sanovat: "Don't touch my Phil Collins records".

Outoa.

Miten nuo bussit ja mummot sitten tähän liittyvät? Eivät mitenkään. Mutta 25 vuoden päästä tämäkin kirjoitus rehabilitoidaan ja uudelleenarvioidaan, jolloin ihmiset ymmärtävät maagisrealistisen yhteyden käsittelemieni asioiden välillä.

Ja viimeinkin ymmärtävät minut neroksi.

Lisää kehiin ironiaa ja post-ironiaa

huomasin, että olen ollut aivan liian hempeä ja asiallinen. nyt jotain raflaavan nuorekasta ja ironista, like, jotain. öööö.... vittu. yhel jätkäl oli converset, arvos-tan että sil oli pokkaa pitää sou last siison niinku kenkii. jurpo!

ei onnistu. palaan vanhaan. jatkan hempeilevällä, nostalgisen tippalinssisellä tuoppiinnarisemislinjalla. olen liian maalainen. ensin kirjoitin "maalinen". korjasin. olisiko pitänyt jättää. en osaa sanoa. lähettäkää vastauksenne osoitteella: yli-ikäinen tuoppi-inisijä, lähin juottoautomaatti, hki.

"syöt sä tän lopun ruuan?", kysyi nainen.
"mm-m", vastasin.
"milloin?", nainen kysyi.
"tai en", vastasin.

silloin nainen tarrautui paistinpannuun ja iski minua takaraivoon niin, että spagetit ja kanakastikkeet ja veri lärvähtivät vastaremontoiduille seinille. tajun rajamailla kurkotin nurkkaan unohtuneeseen veitseen ja sipaisin sillä naista kaulavaltimon tienoille. hetkessä lattialle ilmestyi valtava verilammikko, nousin ylös mutta liukastuin vereen ja iskin takaraivoni patterin kulmaan. aivoni valuivat imagen tuoreimman numeron kenkämuotisivuille. koira juoksi paikalle ja nuoli aivonkappaleet häntä heiluen.

käänsin sivua, huoahdin ja raavin spagetin loput pannulta. minut valtasi epätoivo joka sai kusen valumaan norona reiden sisäpintaa pitkin lattialle.

pixies soittaa vamosia

dysfunktionaalinen rock & roll -kollaboraatio, jonka separoidut entiteetit symbioituivat uniikilla tavalla.

SUMO

Hieno laji tuo sumojen samurai-sport. Olen sellaisessa pisteessä, että tunnen huippupainijat mutta en liian hyvin. Täten voin uskotella heistä mitä haluan, tietämieni faktojen ohella siis.

Asashoryu, mongolian kaurajätti. Paras kaikista ylivoimaisesti, mutta ei kovinkaan pidetty. Uskoakseni tähän on kaksi syytä: 1. hän ei ole japanilainen, vaan mongolialainen; 2. Asashoryu on ylimielinen ja se paistaa kilometrin päähän. Sumon juju on kunnioittaa vastustajaa ja pyrkiä välttämään vastustajan häpäisemistä. Asashoryu puolestaan tykkää mielellään tönäistä vastustajaa kerran kiellon päälle ja naureskella vielä. Anteeksiantamatonta. Istuintyynyt lentelevät, kun hillityt japanilaiset eivät voi pidätellä tyytymättömyyttään suurmestarin (yokozunan) öykkäröintiin.

Takamisakari. Japanilaisten suosikki, rehellinen kansanmies. Hakkaa itseään ennen matsiaan etteivät vastustajan läimäykset pelottaisi. Häviää yhtä paljon kuin voittaa. Kunnioittaa vastustajiaan, ei aiheuta ongelmia kehän ulkopuolella.

Roho. Lähes kaksimetrinen rokonarpinen venäläinen, joka rikkoi sumon koodeja rankasti riehuttuaan hävityn matsin jälkeen pukuhuoneessa. Veti mm. kahta lehtimiestä turpaan. Sai yllättävän lievän rangaistuksen (muutaman matsin pelikiellon) ja on nöyristynyt tapahtuneen jälkeen selvästi.

Ama. Mongoliasta. Vain 124-kiloinen altavastaaja (huippudivisioonan eli makuuchin painavin on Miyabiyama, 188 kg), joka on noussut takaisin komusubin asemaan eli hyvin korkealle rankingissa. Ovela, tekninen ja akneinen.

Hakuho. Myös Mongoliasta. Ainoa, joka pystyy edes jotenkin haastamaan Asashoryun (joka on ehkä jo nyt kaikkien aikojen neljänneksi paras rikishi Chiyonofujin, Kitanoumin ja Taihon jälkeen). Hakuholla on parempi voittoprosentti Asashoryusta kuin kellään muulla aktiivirikishilla.

Tuolta löytyy paljon tietoa aiheesta, jos nyt ketä kiinnostaa: http://www.sumo.or.jp/eng/index.html

Plagiaatio

Nyt varastan idean Woody Allenilta ja luettelen syitä, miksi elämä jaksaa edelleen viehättää: Johanna, sumo, metallimusiikki, diskomusiikki, funk, keltaiset katuvalot (etenkin lumisateella), Helsinki, se että kaikki aistit toimivat vielä ainakin jotenkin, ystävät, päiväkodin lapset (päiväkodit ovat erilaisia, mutta lapset aina samanlaisia: parasta a-ryhmää), lohduttava ajatus junalla suoritettavasta ulkomaanmatkasta, jännittävä ajatus junalla ja laivalla suoritettavasta japanin-matkasta, ajatus siitä, että vielä joskus pääsisi eroon lentopelosta, jalkapallo, tilastot, piirtäminen, lähisukulaiset, muistikuva Kallen takkahuoneesta ja videonauhurista (montako tuntia hevivideoita putkeen, Kalle?), Woody Allenin elokuvat, Scorsese, De Niro, the works, Coppola, Palsa, Saarikoski (etenkin Saarikoski), 15-vuotiaan kuvitelmat suuruudesta (delusions of grandeur), toive siitä että SKP jyräis ja oikeiston yksityistämis- sekä kurjistamisprojekti kokisi nopean kuoleman, yksinkertaisuus, opetteleminen pois kyynisyydestä (ikuisuusprojekti), pitäis laihtuakin, sulkapalloa Toukon kanssa, rakas rampa koiramme Jeremias eli Jermu, Persepyllymies, A.P.I. Nalsson, Mälsä-Heikki ja Kylpyri, ystävät, ystävät, ystävät.

Eilen, tänään, huomenna, nyt.

Jere. Nyt.

Vapaapäivä

Otin tämän perjantaipäivän vapaaksi, sillä olin väsynyt. Ja kyllästynyt. Ja väsynyt. Työ on mukavaa, mutta haastavaa ja turhauttavaa. En halua haastavuutta. Haluan helppoutta. Mukavuutta. Haasteettomuutta. Ansaitsemattomia palkkioita. Liehustelijoita.

Nyt istun kotona ja katselen ikkunasta Kampin teryleeninväristä nuhjoutta. Otsassa lievä krapulanpoikanen, sielussa ahaa. Miten pian tämäkin päivä kääntyy eltaantuneeksi muistoksi ei-mistään. Vedän villasukan jalkaan ja käytän koiraa puskassa. Koira nostaa kipeää, ajeltua koipeaan, leikkaushaava on jo parantunut mutta polvi toipuu hitaammin. Koiran vesiripuli vie minut pihalle 3:42 tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, kiroan, mutta rakastan koiraani. Minulla ei ole lapsia, minulla on koira.

Huomenna juhlimme Johannan syntymäpäivää (joka on kylläkin sunnuntaina) Rivoletossa Albertinkadulla, vai oliko se Abrahamin-, ja yhdessäolomme vuosipäivää. Olemme jakaneet intiimiytemme epähedelmät noin 5110 päivän ajan. Ja Johanna täyttää noin 12045 päivää. Onko se nyt sitten paljon? Vai vähän? Riippuu eläimestä.

hei kaikki kuulijat

jos olet saanut linkin tänne, niin tunnet minut. älä säikähdä, päätin vain kokeilla uutta mediaa (eli alle 50 vuotta vanhaa).

Oli talossa ukko

Oli talossa ukko ja ukolla mopo. Ja mopossa oli tarra. Ja tarrassa alaston nainen. Ja alastomalla naisella oli suuret rinnat. Ja suurissa rinnoissa oli paljetteja. Ja paljeteissa oli säihkettä. Ja säihkeessä oli taikaa. Ja tai'assa oli jännitystä. Ja jännityksessä oli koko ukon suku. Ja ukko ajoi mopolla päin puuta.

vähän

alussa aina teknisiä ongelmia. mutta kuka niistä haluaa kuulla? ei kettu kukaan helevetti.