Kolme ratsastajaa

Ilta oli hämärtymässä. Joki virtasi tyynen majesteetillisena ylängön halki. Kolme hevosta kantoi matkalaisia kohti illan leiripaikkaa. Tšingis Khan, Kublai Khan ja Chaka Khan olivat matkanneet koko päivän, yli 150 kilometriä Ölgiystä koilliseen kohti Uvs Nuurin järveä. Huomenna he tavoittaisivat järven, ja rannalla odottaisi 40000 miestä, sotalaivoja sekä aseita lopullista, ratkaisevaa hyökkäystä varten.

Tšingis, äkkipikainen mutta määrätietoinen mies, hieroi huomattavia viiksiään nuotion äärellä. Arosudet ulvoivat lähes täyden kuun valaistessa ylänköä. Tšingis tunsi odotusten painon harteillaan. Hiljaa, lähes äänettömästi hän huokaisi ja loi katseensa kohti kuuta. "Oi kuu, anna minun jaksaa vielä tämä taistelu", Tšingis mutisi. "Sen jälkeen lupaan vetäytyä näistä hommista ja auttaa rouva Khania kotitöissä joka päivä (tiskata, pedata sängyt tms.)"

Samaan aikaan Tšingisin pojanpoika Kublai ajatteli toisenlaisia ajatuksia makuupussissaan. Teini kun oli, oikea käsi kävi kerkeää edestakaista väsytystaistoaan Pikku-Kublain kanssa. Toimenpiteellä oli märkä loppu, ja pian Kublai vaipui levottomaan mutta kohtuullisen onnelliseen teiniuneen.

Chaka, Tšingisin serkku, oli harvoja huomattavassa asemassa olevia naisia Mongoliassa. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, hän oli uuvuksissa. Sotatoimet Luoteis-Mongoliassa olivat kestäneet vuosia, ja Chaka kaipasi säännöllistä elämää, turvallisuutta sekä jonkunlaista ammattiliittoa. Hän oli kaiken lisäksi alkanut inhota Tšingisiä, jonka pakkomielle Läntisen Xian valloittamisesta oli alkanut kuulostaa vanhan mielen jaarittelulta. Chaka halusi elämältä jotain muuta. Nuorempana hän oli ollut arvostettu laulaja Ulan Batorin kuppiloissa, mutta maineikas serkku veti mukanaan maailmanvalloitukseen. Nyt Ulan Batorin melskeinen yö tuntui houkuttelevalta Chakan sotimiseen väsähtäneessä sielussa.

Aamulla kolmikko hevosineen jatkoi kohti suurta Uvs Nuurin järveä, ja rauhallinen yö oli kohottanut kaikkien mielialoja. Tämä keikka vielä, ja sitten... näin tuntuivat kaikki ajattelevan. Jopa nuori Kublai, joka oli koko pienen ikänsä käsitellyt aseita ja kuunnellut isoisänsä palopuheita globaalista Mongoliasta.

Valitettavasti Tšingis Khan kuitenkin putosi hevosen selästä ja kuoli. Nykyisin Chaka Khan laulaa Ulan Batorin kuuluisassa Bajanhongor Bar & Grill -yökerhossa ja Kublai Khanilla on oma pienlevy-yhtiö, joka julkaisee lupaavien mongolialaisten death metal -yhtyeiden äänitteitä.

onni onnettomuudessa

mies kaivoi korvaansa,
sormi solahti aivoihin.
oikea jalka petti alta,
mies kaatui.
kynsi raapaisi aivoon uran.
alkoi uusi aika.

haju

juhlineiden ihmisten jäänteet leikkipuistojen hiekkalaatikoissa
melun jälkeinen hiljaisuus
letkulla veret viemäriin.

autot kevyessä horteessa
valmiina uusiin yliajoihin
meren tuoksu on lopullisesti voitettu.

euroopan suurkaupungit ovat lähempänä kuin koskaan
siitä meillä on kiittäminen yhteistä euforiaa
joka eilen saavutti lakipisteensä.

kuolleiden ihmisten haju
peittää meren hajun
meren haju
peittää kalan hajun
tänään olemme onnellisia siitä mistä eilen olisimme vielä kauhistuneet.

Elämä 500 metriä

Harva asia harmittaa enemmän kuin se, että kuulee ihmisjoukon pitävän lystiä lähistöllä eikä tiedä mistä ääni tulee.

Saarelan Olli

Olli Saarela. Olet sanonut, ettet pidä sivareita juuri minään. Sinulla on oikeus mielipiteeseesi. Mutta kerropa tarkemmin, mihin perustat käsityksesi.

Kuten ehkä arvaatkin, olen sivari. Suoritin siviilipalvelukseni päiväkodissa. Hoidin ja kasvatin lapsia, ja menestyin hommassa hyvin. Kannoin lapsista huolta ja vastuuta, opetin oikeaa ja väärää. Tein todellista, merkittävää työtä vuoden ajan 38 tuntia 15 minuuttia viikossa. Palkatta.

Tämä työ, ja sen tekijä, ei siis mielestäsi ole juuri mitään. Miksi ei? Koska sivarit ovat harvemmin kepulaisia? Koska sivarit eivät glorifioi sotaa eivätkä niele virallisia totuuksia Suomen sodista? Miksi?

Eipä sillä, että mielipiteelläsi olisi juuri merkitystä. Olen nimittäin nähnyt elokuvasi Bad Luck Loven.

Olet melko säälittävä mies.

Kurkku perseessä

Aku Louhimiehen, Markus Selinin, Jasper Pääkkösen ja Samuli Edelmanin uusi yhteinen elokuvaprojekti Kurkku perseessä saa ensi-iltansa lähiviikkoina. Elokuva on Louhimiehen koskettava tutkielma nuijasodan aikaisesta Raumasta, jossa eläville nuorille Makelle ja Orvastiinalle mikään ei tunnu riittävän, eikä mikään tunnu miltään. Tästä jälkipuberteettisesta päämäärättömyyden ja riittämättömyyden kokemuksesta Louhimies maalaa koskettavan urbaanin kansallisromanttisen, pittoreskin ruraalikuvaelman.

Markus Selin vavisuttaa pääroolin uhkeana mutta haavoittuvana Orvastiinana ja Jasper Pääkkönen loistaa seksiriippuvaisen Maken osassa. Samuli Edelman säväyttää Maken sosiopaattisen äitipuolen roolissa. Muissa rooleissa nähdään mm. Mikko Kouki, Lauri Nurkse, Matleena Kuusniemi, Laura Malmivaara sekä Pirkka-Pekka Petelius seinäkellona.

Tuokiokuvia Helsingistä

harmaamman pilvimassan sivureunassa lentää mies
voimanlähde epäselvä
kasvonpiirteissä jeesusmaisuutta
mutta ei

terassit täältä tuonne autioina, pullanmurenia mutta ei puluja
siskot ovat huolissaan veljistään, sunnuntaisin imuroidaan miehenjäännöksiä ojasta
keihäänheittäjien perintö elää
linnut vaikenevat
aurinko murjottaa
puuro mynnähtää
mummo itkee
ja kuolee

tenniskyynelpää kävelee ostoskeskuksen alle
ja litistyy kuoliaaksi
maksalaatikko puoleen hintaan, parasta ennen 20.8.
säätietojen mukaan ennakoitavissa vähintäänkin sadetta
festivaalijärjestäjä hukuttaa lemmikkihamsterinsa kiehuvaan rasvaan.

Musiikkiblogi

olen siirtänyt musiikkioperaationi osoitteeseen http://mankka.blogspot.com/
tervetuloa tutustumaan.

Oikea ja väärä, pt. 1

näinä päivinä on vaikea erottaa oikeata väärästä. siksipä lähdin haastattelemaan ihmistä joka tietää, tohtori huns dermatobäckiä. huns dermatobäck on jo n~ vuoden ajan tutkinut perulaisten alkuperäiskansojen terskoja. terskoista saatujen dna-löydösten perusteella on kyetty asettamaan koko länsimaisen kulttuurin historia oikeaan ruotuun, vittu.

tapaan h. dermatobäckin itä-joensuulaisessa kansankuppilassa. derm. haluaa nähtävästi olla teorioimiensa ihmispolojen ympäröimänä (joensuu on suomen peru-pyhättö). asettelen pakarani hermostuneena vastapäiselle tuolille ja puraisen tarjolle tuotua muna-riisipasteijaa. osa pasteijasta murenee parralleni, pyyhkäisen nolona mutta vikkelänä muruset tuonnemmaksi.

.........kohureportaasi jatkuu pian........