Minuudesta

Kolmeenkymmeneenviiteen vuoteen mahtuu paljon kokemuksia, katumisia ja ilon aiheitakin. Mutta kokemukseni lesboilemisesta ovat häpeällisen vähäiset. Siksipä teenkin nyt kuten Lars Levi Lesbos, lesboilun kehittäjä ja suojelija, opasti aikoinaan nuoria miehiä: ios lespoilu sua cinostaavi, ota däsdä neuvost waari - cas mican ei sua cehitaa woi kuin observatio ia muistiinpano.

Otan yhteyden maailman kauneimpaan votjakkilesboon, *** cart '*** Melindaan, joka muutti vuonna 1987 Riihimäeltä Albaniaan, jossa tuolloin lesboilua suvaittiin kernaammin kuin Suomen Kekkoslovakiassa. Tirana, tuo tosielämän funwall, on näyttämönä kun seuraan Melindaa lesbiaanisten nautintojen äärelle.

Astumme sisään porttikongista. Sisäpihalla pieni, dekadentin näköinen huoneisto imaisee meidät ovestaan sisäänsä ja millainen sisä se onkaan! Kääpiölesboja, rekkalesboja, puutarhurilesboja ja karvaisia lesboja joka puolella! Keittiön kuivauskaapin ovet eivät pysy kiinni, sillä kaappi on täynnä erikokoisia dildoja käyttöikänsä eri vaiheissa. Stereoista sykkii vaimeana elektronista tanssimusiikkia, ikäänkuin valmiina hyökkäämään orgastiseen täysräjähdykseen minä hetkenä hyvänsä. Televisio säteilyttää pinnalleen kuvaa kahdesta, kenties kolmesta toisiaan hyväilevästä alastomasta naishahmosta. Makuuhuoneen seinälle on ripustettu kermanvärinen basso. "Kahentoista tonnin basso", toteaa Melinda. Olen havaitsevinani ylpeyttä hänen atooppisilla mutta viehättävillä kasvoillaan.

Minut yllättää tunteellisuuden ja pahoinvoinnin äkillinen kohtaaminen jossain sieluni poimussa. Poistun ulos huoneistosta, otan kadulta taksin ja suuntaan kohti Enver Hoxha -lentokenttää. Koko matka, kaikki näkemäni on ollut jotenkin liikaa vanhalle mutta koulimattomalle minuudelleni. Itken koko lentomatkan, eikä itku hellitä edes Helsingissä. Tarvitsen pikaisesti jotain... jotain heteromaista! Kotona jääkaapistani löytyy sinne toissa viikonlopusta jäänyt Karhu-pullo. Avaan sen tärisevin käsin ja juon, juon elämän nektaria ja tunnen jälleen herääväni henkiin. Työnnän VHS-kasetin nauhuriin ja katson vuoden 1998 jääkiekkofinaaleja alusta loppuun neljä kertaa peräjälkeen.

Lesboillut en ole koskaan, enkä lesboile. Mutta olen minä Cafe Ursulassa muroja syönyt.




omasta unestani mukaillen, Petrus