Viikset

Erilaisuus, tuo homogeenisen ihannekasauman ikiaikainen märkä ajos, saapui Lapinjärvelle. Tähän miljoonien onnellisten huokausten pullaisaan kestikievariin saapui nimittäin viiksetön mies. Ja mitä on mies ilman viiksiä? Mitä on pulla ilman rusinoita, peräaukko ilman kynttilää? Pelkkä lahonnut erämökki.

Eipä siis ihme, ettei viiksetönnä Lapinjärven kukkealla pääraitilla kauan rehvasteltu. "Sinulla", latelivat paikallisen koodiston portinvartijat, "on kaksi vaihtoehtoa: joko kasvatat oitis viikset tai häivyt lintukodostamme iileilemästä". "Mutta kun minulla ei kasva nuo viiksijouhet", puolusteli tunkeilija. "Ei kasva?", hämmästelivät paikalliset. "Ei", vahvisti muukalainen.

Siksi visaisen dilemman eteen olivat paikalliset joutuneet, että vetäytyivät he pohtimaan ratkaisua Lapinjärven kirjaston lehtilukusaliin. Vieri tunteja, vieri vuorokausi. Ilman vettä tahi muunlaista ravintoa vietetyn uuvuttavan, mutta tuikitärkeän rupeaman jälkeen astui kirjaston pääovesta ulos paikallisten vanha viisas johtaja. "Olemme päässeet ratkaisuun", loihe lausumaan. "Teloitamme tunkeilijan yhdellä laukauksella niskaan. Erilaisuus ei kuulu tänne, emmekä voi vaarantaa yhdenmukaista hyvinvointiamme."

Mutta kun nämä ylväät paikallisen rodun edustajat pyrkivät paikantamaan muukalaisen, ei se onnistunutkaan. Oli nimittäin käynyt niin, että hämmennyksen keskipiste oli päättänyt paeta Lapinjärven leveiltä pitkospuilta kohti uusia kiusantekoja. Eikä häntä sen koommin Lapinjärvellä nähty, ja hyvähän se on.

Sillä pahan tiet ovat moninaiset, petolliset.