Aloitan raporttini Prenzlauer Bergin kolkoimmasta teknobunkkerista, jonka suihkutilamaisten kondominiumeiden transurbaanit metroseksuaalinarkomaanit haisevat totaalisen yksinäisissä ydinsuoja-asuissaan, kuunnellen eltaantunutta monotrakbiittiä toivonsa menettäneinä. Haastattelen heistä yhtä. Hän ilmoittaa nimekseen y4 (myöhemmin selviää, että hänen oikea nimensä on Holger). Y4:n graviteetin venyttämät silmäluomet yltävät puoliksi pupillien yli. Mies on puoliunessa, mutta mumisee saksan läpäisemällä englannillaan muutaman hajanaisen lauseriekaleen. "sade... Bladerunner... Prenzlauer Bergin postkyyniset liskot koloissaan... sulla olis muutamaa euroo spadduihin... elähtänyt crackhuora... talvitakkien puute räntäsateessa..."
Jätän y4:n sille mumeilleen ja siirryn viereisen sekaannuksen äärelle. Siellä nainen (otaksun: nainen) valuttaa hienosäikeistä oksennustaan halvalle rinnukselleen. Piikki roikkuu jättiläismäisestä mustelman ja ajoksen yhdistelmästä vasemmassa reidessä, kymmenet ylilaajenneet huokoset valuttavat surplustoksiineja tämän pimeän narkokäymälän vihreänsaastaisille kaakeleille. Nainen on kykenemätön puhumaan, minä myös.
Juoksen ulos bunkkerista, en tunnu saavan happea, hyperventiloituneena laahaudun läheiselle joutomaalle, mainosjulisteisen aidan taakse, toivon olevani kaukana muualla.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment